Lokalisointi – kääntäjä kulttuuritulkkauksen trapetsitaiteilijana

Lähdetäänpä liikkeelle ihannetilanteesta: katsot vieraskielistä sarjaa, joka on tekstitetty suomeksi sinua ja muita suomenkielisiä katsojia varten. Hahmojen dialogi on sujuvaa etkä edes muista katselevasi käännöstä. Ymmärrät myös kaikki viittaukset esimerkiksi henkilöihin, tuotteisiin tai tapahtumiin. Naurat siinä missä äidinkieliset katsojatkin nauravat, etkä jää raapimaan päätäsi hämmentyneenä, kun muilla tuntuu olevan hauskaa.

Hetkinen. Ymmärsit kaiken, vaikka katsot sarjaa, jonka henkilöt, tapahtumat ja kieli eivät sijoitu Suomeen? Kaikkien todennäköisyyden lakien mukaan kyseessä on Yhdysvalloissa tuotettu sarja, joten otetaan se tämän kirjoituksen lähtökohdaksi.

Juuri kuvailemani ihannetilanne voi olla seuraus kahdesta eri syystä. Sinä, katsoja, olet ihailtavan – suorastaan kadehdittavan – hyvin perillä et paitsi englannin kielestä, vaan myös amerikkalaisesta kulttuurista. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto tai edes oletusarvo. Toinen selitys on kääntäjän tekemä ratkaisu tuoda hilpeyttä aiheuttavat elementit lähemmäksi suomalaista kulttuuria, eli lähemmäksi sinua.

Tätä kääntäjän tekemää ratkaisua kutsutaan lokalisoinniksi, eli kotoistamiseksi. Kääntäjä voi turvautua lokalisointiin tilanteessa, jossa alkuperäinen viittaus saattaa olla suomalaiselle liian tuntematon, jotta viittauksesta tulisi vitsi, jolle kuka tahansa suomalainen saa ja osaa nauraa. Dunkin’ Donuts voisi kääntyä Arnoldsiksi, kaljupääkotka Suomen leijonaksi ja spring break vaikkapa vapuksi. Pääasia, että ajatus tulee selväksi. On vaikea nauraa, ellei ymmärrä kontekstia.

Etenkin komedioissa, kuten Simpsoneissa ja Frendeissä, lokalisointi on kääntäjien keskuudessa hyvin suosittu ratkaisu. Sarjojen informaatioaste on matala, viihdearvo puolestaan kova. Siten kääntäjän ensisijainen tavoite on saada katsoja nauramaan, eikä välittää alkuperäistä viestiä koskemattomana eteenpäin.

Tilanne muuttuu radikaalisti, jos tilannekomedia vaihtuukin historialliseksi dokumentiksi. Kun dokumentti käsittelee Englannin kuningas Henrik VIII:ta, on merkityksetöntä, tunteeko katsoja henkilöhahmon hyvin, huonosti, vai jotain siltä väliltä.  Kääntäjä ei voi lokalisoida Henrik VIII:ta Kekkoseksi, jotta Henrikiä heikommin tuntevat kotimaiset katsojat ymmärtäisivät, että nyt on puhe voimakastahtoisesta valtionpäämiehestä.

Pohjimmiltaan kyse on yleissivistyksestä ja sen arvioinnista. Onko Atlantin takainen ilmiö niin tuttu suomalaiselle yleisölle, että hekin ymmärtävät viittauksen ja saavat samat mahdollisuudet nauraa? Onko realistista odottaa, että suomalaiset tuntisivat amerikkalaiset meteorologit, pikkupoliitikot ja paikalliset missit? Todennäköisesti yhtä realistista kuin se, että amerikkalaisyleisö tunnistaisi Pekka Poudan, Keravan kunnanjohtajan tai Riitta Väisäsen.

Kääntäjä kääntää aina katsojat mielessään. Hän kuitenkin kääntää itselleen tuntemattomille ihmisille, joita ei ole koskaan tavannut, ja heidän yleissivistyksensä ja kulttuurintuntemuksensa tasoa kääntäjän tulisi arvioida niin, että kaikki katsojat tuntisivat tulleensa arvioiduiksi juuri oikein. Mutta miten se on mahdollista?

Ei se olekaan.

Eräs Simpsonit-sarjan katsoja kertoi keskustelupalstalla tuntevansa tulleensa aliarvioiduksi, kun sarjassa mainittu, eurooppalaisille vähemmän tunnettu löytöretkeilijä oli vaihtunut suomennoksessa Kristoffer Kolumbukseksi. Debatti kävi kuumana, puolesta ja vastaan. Osa näki ratkaisun katsojien aliarviointina, toiset puolestaan arvostivat päätöstä, sillä ääniraidalla mainittu löytöretkeilijä oli monelle, myös itselleni, tuntematon.

Mutta milloin lokalisoida? Missä kulkee raja tarpeellisen, tervetulleen ja mahdollisesti jopa turhan välillä? Nosta mentaalinen kätesi, kun olet samaa mieltä seuraavien väittämien kanssa.

CIA olisi hyvä kääntää poliisisarjoissa Supoksi, sillä miten suomalainen voi tietää, mikä se CIA on.

Watergate-skandaalista puhuttaessa voitaisiin mieluummin viitata Anneli Jäätteenmäen saamiin fakseihin, sillä siitä ovat kuulleet kaikki.

Walmart tulisi kääntää Lidliksi, koska tiedän paljon paremmin mikä Lidl on ja mitä se edustaa Suomessa. Eikös se Walmartkin ole joku kauppa?

Nousiko (mentaalinen) kätesi jonkin väittämän kohdalla? Kinkkiseksi asian tekee se, että joskus käsi nousee, joskus ei. Ero ei synny pelkästään sen perusteella, onko katsoja joskus kuullut kyseisestä instituutiosta, tapahtumasta tai liikkeestä, vaan siitä, tietääkö hän, mitä se Amerikassa edustaa. Juuri tähän viittauksien voima perustuu. On vaikeaa saada tarinan tasoista kaikki irti, kun jää kulttuurista enemmän tai vähemmän ulkopuoliseksi. Kääntäjä kääntää aina katsojat mielessään ja lokalisoi, jotta ovi sisälle aukeaisi kaikille. Tehtävä muistuttaa trapetsitaiteilua; kaikkia samanaikaisesti tyydyttävän ratkaisun aikaansaaminen vaatii jatkuvaa tasapainoilua.

Jossain kulkee näkymätön raja, mutta missä se kulkee – tai sen pitäisi kulkea – on mahdotonta määrittää. Mielipiteitä on lähes yhtä paljon kuin katsojia. Eikä yhtä oikeaa mielipidettä ole. Siihen on hyvä vetää raja.

Lokalisointi- tai käännöspalvelun ostajana kannattaa kuitenkin aina muistaa: toiveista ja vaatimuksista on hyvä keskustella käännöstoimiston kanssa. Siten kääntäjän ei tarvitse arvailla vaan hyvään lopputulokseen päästään yhteistyössä.

 

Juulia Bernhardt

Traductin markkinointiassistenttiharjoittelija, joka pitää hyvistä ja huonoista sanaleikeistä

Share on